Future Search on menetelmä,
prosessi ja filosofia SUUNNITTELUKOKOUSTEN toteuttamiseksi. Menetelmää
käyttävät yhteisöt ja yritykset ympäri maailman sosiaaliseen,
teknologiseen ja taloudelliseen suunnitteluun. Menetelmän avulla suuret
heterogeeniset ryhmät voivat 1) hyväksyä yhteisen mission, 2) ottaa
vastuun toiminnasta ja 3) organisoitua toimeenpanoa varten – ja kaikki
tämä vain kahdessa ja puolessa päivässä tai 16 tunnissa.
;)
Future Search saattaa samaan keskusteluun ne joilla on
päätäntävaltaa, voimavarat, asiantuntemusta, tietoa tai saatavaa.
Ihmiset jakavat kertomuksia menneisyydestään, nykyisyydestään ja
tulevaisuuden toiveistaan. Dialogin avulla he löytävät yhteisymmärryksen
ja vasta sitten he tekevät toimintasuunnitelmia. Future Search menetelmän sovelluksia
Menetelmä mahdollistaa sellaisten
projektien toteuttamisen, joita ihmiset eivät aikaisemmin pitäneet
mahdollisina. IKEA esimerkiksi suunnitteli 10.000 tuotteen
maailmanlaajuisen jakelujärjestelmän uusiksi yhdessä kokouksessa.
UNICEF, YK:n lastenjärjestö, käytti Future Search menetelmää tuhansien
lapsisotilaiden aseistariisumiseen sekä lasten mukaan ottamiseksi
koulujen ja sairaaloiden jälleenrakentamistyöhön sodan repimässä
Etelä-Sudanissa.
Future Searchiä on käytetty myös sairaaloissa,
kouluissa, opistoissa, korkea-kouluissa sekä kylätoimikunnissa,
kuntasuunnittelussa ja kaiken kokoisissa kaupungeissa ja monenlaisissa
muissa yhteisöissä ympäri maailman. Lisää esimerkkejä: www.futuresearch.net
Future Search OhjelmaFuture Search koostuu
neljästä tai viidestä puolenpäivän tilaisuudesta jotka suositellaan pidettäväksi kolmen peräkkäisen päivän aikana.
Päivä 1 Tutustuminen
ihmisiin, prosessiin ja ohjelmaan Tehtävä
1--Menneisyys Tehtävä 2--Nykyisyys ja ulkoiset trendit
Päivä 2 Tehtävä 2 jatkuu--Sidosryhmien reflektiot ulkoisista trendeistä Tehtävä 2 jatkuu--Nykyisyys, omat toimintamme ja vastuu
tekemisistämme Tehtävä 3--Ihannetulevaisuus Tehtävä 4--Yhteiset lähtökohdat
Päivä 3 Tehtävä 4 jatkuu--Vahvistetaan yhteiset lähtökohdat Tehtävä 5--Toiminnan suunnittelu Yhteenveto ja lounas |